11 marraskuuta, 2016

Joulua kohti


Keväällä poikanen alkoi haaveilla itse kasvatetusta Halloween-kurpitsasta ja laittoi siemeniä multaan. Kesällä taimi vietiin mökillemme ja kasvulaatikossa se voimistui sekä kasvatti hienon kurpitsan syksyisen juhlan iloksi ja valoksi. Sisällöstä sai ihanaa keittoa!




Keski-Suomessa on ihanan talvinen sää. Lapset pääsivät jo rakentelemaan lumiluolaa, lumimäkeä, ruokia ja pikkuruisia astioita lumesta. Kuvissa on lumijuustoja sekä lumikippoja.





Äitini valmistaa aina joulun alla havupalloja. Tänä vuonna näpersin yhden havupallon kanssaan. Ostimme havupalloja varten oasis-palloja kukkakaupasta. Oasis-palloon on helpompaa kiinnittää havut kuin styrox-palloon. Sammalkranssin kokosin valmiin metallisen, muovitetun rungon päälle karhulankaa sidontalankana. 




Käsityön ohjausta varten valmistin narupallovalosarjan. Lanka oli keinokuituista ja hieman kimaltavaa, juhlavaa ledivalosarjan seurana. Käytin vahvaa liima-vesi -seosta, puolet liimaa ja puolet vettä. Kieputin langan kuivana pikkuruisen ilmapallon päälle ja kastelin sen jälkeen liima-vesi -seoksessa. Tämä oli helpompaa kuin liimassa kostutetun, helposti sotkeutuvan narun kieputtaminen. Sisällä ollut ilmapallo irtosi siltikin ihan hyvin narun kuivuttua.



Valoa loppuvuoteen!

20 lokakuuta, 2016

Poppana


Tässä viimeisimmän kutomani työn värimaailmaa. Tämä valmistui ystäväni kangaspuilla valmiista poppanakuteista. Seuraava käsityö lienee vanhojen lipastojemme maalaus. Valkoinen Uula Into -kalustemaali on odotellut kotona jo hyvän aikaa, että ehtisin sutimaan.

Lämpöä loppuvuoteen!



24 elokuuta, 2016

Junasukat

Nuorin lapsemme sai syntymänsä jälkeen kummitätinsä neulomat junasukat. Niiden tarina on ihana! Sodan aikana junassa matkustanut vanha käsityönopettaja huomasi, ettei äitinsä sylissä matkustaneella vauvalla ollut lainkaan sukkia ja purki omasta hihastaan lankaa, josta neuloi ensimmäiset junasukat vauvan lämmikkeeksi.

Koska en ollut ikinä saanut yksiäkään villasukkia valmiiksi asti, päätin nyt opetella tätä taitoa. Langaksi valitsin ihanan pehmoista ja sileää Alpakka silke -lankaa. Junasukkien ohjeet löysin Taito Etelä-Pohjanmaan sivuilta tästä. Sukat valmistuivat eilen ja vien ne tänään lahjaksi tuttavaperheen pariviikkoiselle vauvalle.




23 elokuuta, 2016

Hyvää syksyä jokaiselle!

Kesälomat loppuivat ja arki alkoi. Kesän aikana meidän perheen pehmokissat saivat uutta ihanaa, kun nyt kolmasluokkalainen tyttäreni virkkasi nille repun, laukun, housut häntäaukolla ja monta muuta pientä söpöä asua. Kohti uusia seikkailuja! Hyvää syksyä jokaiselle!



06 kesäkuuta, 2016

Kolmevuotias blogi

Tänään on kulunut kolme vuotta blogin ensimmäisestä postauksesta. Niin ne vuodet vierivät...

Avasin jälleen Sarah Ban Breathnachin kirjan Pienet onnen hetket ja siellä on tälle päivälle tällainen mietelause.

Kylpy: salainen itsetutkiskelun satama. Jos olisin psykiatri, haluaisin tutkia potilaitteni kylpyhuoneen ennen kuin saisin tietää heistä mitään muuta.

~ Mark Hampton~

Toivoin jotain liikuttavan ihanaa lausahdusta tähän synttäripostaukseen, mutta tällä nyt mennään :D!

Kaunista kesää jokaiselle!










PS: Tänään vesikannussamme on kirveliä, jota keräsin mökiltämme.

01 kesäkuuta, 2016

Syreenejä

Tuttava kertoi syreenisokeriohjeesta, jota innostuin kokeilemaan. Keräsin 2 dl syreeninkukkia ja sekoitin niihin 2 dl luomusokeria. Ne ovat nyt kannellisessa lasipurkissa ja niitä pitää ravistella kevyesti silloin tällöin, ettei sokeri paakkunnu tai kukat ala homehtumaan. Syreenisokeria voi maistella jo huomenna tai vasta sitten, kun kukat ovat kuivuneet sokerin sekaan. Innokkaana odottelen mitä purkissa tapahtuu ja miltä syreenisokeri maistuu.

Laitoin syreeninkukkia myös lähdeveden joukkoon ja jätän veden maustumaan yön yli.





Mustarastaiden lauluun on ihana nukahtaa! Hyvää yötä!


Lisäys 6.6.2016

Maku oli ihana niin vedessä kuin sokerissakin. Vähemmillä kukkasilla ja lyhyemmällä maustumisajalla saisi kivan kevyemmän makuisen syreeniveden. Pitkään vedessä oltuaan kukat jättivät väkevän maun. Sokeria valmistaessa jäin miettimään, että sen valmistaminen jokusia tunteja ennen tarjoamista voisi olla hyvä. Pidemmän päälle kukat rusehtuivat, vaikka ravistelinkin purkkia aina välillä. Olisi kiva, että sokru myös näyttäisi kauniilta ja houkuttelevalta :)

31 toukokuuta, 2016

Kasvun ihmettä








Villiyrttejä ja saippuaa


Viime viikolla kävin oppimassa villiyrteistä villiyrttikurssilla, joka oli retki kotikaupungin metsään. Maistelimme villiyrttejä ja keräsimme niitä kotiinviemisiksikin. Nokkonen, poimulehti ja kuusenkerkät olivat entuudestaan tuttuja, mutta retkellä uskaltauduin keräämään koriini myös vadelmanlehtiä, maitohorsmaa ja mesiangervoa. Maistelin ensimmäistä kertaa katajan kerkkiä, joissa oli mukavan mieto maku. Ja opin että jos mustikan kukasta kerää vain vaaleanpunaisen helman syötäväksi, saa loppukesästä vielä toisenkin sadon marjana. Mökillämme rehottaa vuohenputkea kesäloman hortoiluhetkiä varten.





Viime viikolla kävin oppimassa myös saippuanvalmistusta Artanttilassa Laukaassa. Kurssipaikka oli kauniissa maalaismaisemissa ja meitä hemmoteltiin myös ihanalla herkkubuffetilla. Opimme päivän aikana saippuanvalmistuksen historiaa, kemiaa ja käytäntöäkin. Valmistimme omat saippuahalot kylmäprosessilla erilaisista öljyistä, lipeästä, tuoksuista ja väreistä sekä käytimme koristeluun kukkien terälehtiä. Seuraavana päivänä leikkasin halon saippuapaloiksi ja nyt ne vielä tekeytyvät kuukauden verran ennen käyttöönottoa. Saan juhannussaunaan omaa laventelimetsäsaippuaa.







Poikani tekemään linnunpönttöön on löytynyt asukkaat. Viime viikonloppuna pöntössä tehtiin vilkkaasti pientä pintaremonttia. Tiaispariskunta oli käynyt taloksi.


Juuri nyt on valtavan kaunista! Puut kukkivat ja ikkunasta leijuu sisään niin ihana syreenintuoksu! Kauniita päiviä!

19 toukokuuta, 2016

Muutamia alkukesän kuvia mökiltä




Ketunleipä kukkii kauniisti mökin pihassa. Lapset tykkäävät napostella ketunleipiä.




Mustikkakin kukkii. Maistelimme kukkia ja ihanan makeilta maistuivat.




Poikasen rakentama linnunpönttö. Sinne ei ole vielä muuttanut ketään asumaan.




Pienillä onkijoilla oli hyvä kalaonni. Söimme vähän kalaruokaa iltanuotiolla.




Puutarhahommat ovat ihan kivoja, kun niissä näkee kätensä jäljen...






15 toukokuuta, 2016

DIY -frisbeegolfkori


Lapset tykkäävät heitellä frisbeetä ja mieheni teki heille ikioman frisbeegolfkorin kierrätysmatskuista. Idea on kotoisin ystäviemme mökiltä. Tarvikkeina oli kaksi 26 tuumaista polkupyörän rengasta sekä yksi 24 tuumainen polkupyörän rengas, metallitanko ja metalliketjua. Kiinnitykset on tehty polkupyörän pinnoilla, jotka kääntyivät käsipelillä. Kori oli jo ahkerassa käytössä mökkiviikonloppunamme.



Hyvää yötä jokaiselle!

09 toukokuuta, 2016

Pääskysestä ei päivääkään!





Kaksi viikkoa sitten järvi oli vielä jäässä, kun kävimme mökillämme. Eilen, äitienpäivänä, tuntui jo ihan kesältä! Koivuissa on jo pikkuruiset lehdet ja tuttavaperheen pihassa kukkivat valkovuokot niin kauniina ryhmänä. Me nautimme luonnon elinvoimasta maalla. Oli ihana käydä nukkumaan iltaisin, kun avoimesta ikkunasta kuului lintujen laulu pimeän tuloon saakka. Todella reuntouttavaa! Lepotuolissa istuskellen sai myös mitä kauneimman konsertin ja tämän vuoden ensimmäisen näköhavainnon pääskysestäkin. Se on kesä nyt!

Olemme tehneet pieniä kevätpuuhasteluja. Kurkuntaimet tahtovat jo kovasti ulos valoon, kesäkurpitsan ja jättiläiskurpitsan taimetkin nousevat ja chilit vielä piiloilevat mullan alla. Taimet päätynevät kasvulaatikoihin mökillemme, ellemme sitten innostu kokeilemaan cityviljelyksiä kotonamme. Jokunen viikko sitten vietin illan JAPA ry:n kompostoinnin salat -luennolla ja se oli mielenkiintoista kuultavaa. Mökkikompostimme saanee jatkossa vähän parempaa hoitoa ja me vastalahjaksi sitten multaa.




Mahlaa koetimme valuttaa eilen, mutta olimme myöhässä siinä puuhassa. Kokeilimme valuttaa useammasta koivusta, mutta vain yksi pihakoivuista antoi juuri ja juuri lasillisen mahlaa äitienpäivälahjaksi ja piti loput itsellään.

Käsityöt odottelevat ideoina, ostettuina materiaaleina ja vähän jo aloitettuinakin töinä uutta puhtia. Tällä viikolla pääsen pitkästä aikaa kangaspuiden ääreen kutomaan poppanaa. Kuteet kävin ostamassa viime viikolla, mutta malli syntynee sitten kangaspuiden äärellä vasta...

Nautitaas valosta ja kesän tulosta!





15 maaliskuuta, 2016

Käsityömateriaaliarkun päällystys

Toissa syksynä kirjoitin tyttären sormivirkkausrakkaudesta. Sitä riitti ja lopputuloksena oli suuri korillinen erivärisiä sormivirkattuja nyörejä, jotka vähitellen unohtuivat niille sijoilleen. En raaskinut purkaa nyörejä, joten keksimme niille uuden käyttötarkoituksen. Värikkäät nyörit solmittiin yhteen ja koko pitkä komeus piristää nyt käsityömateriaaliarkkuamme.






Virkkaaja ilahtui, kun tekemänsä aarteet pääsivät oikeaan käyttöön.



Käsityöntekijä

Viimeiset näyttötutkinnon huovutetut tuotteet valmistuivat ja paperityötkin sain tehtyä ajallaan. Tutkintotilaisuuteni oli viime torstaina ja näyttötutkintoni hyväksyttiin. Käsityöntekijän ammattitutkinto on nyt todistusta vaille valmis!













Nämä muistikirjat vein Harjun paperiin Jyväskylään.

Ihania maaliskuisia päiviä, talitinttien laulua ja auringonsäteitä!

17 helmikuuta, 2016

Näin se näyttö etenee

Alkuvuosi on ollut näyttötutkinnon aikaa. Olen valmistanut tuotteita jälleenmyyntiin ja ohjannut käsitöitä lapsille parin viikon verran. Näyttöni on villainen ja huovutettu. Tässä on muutamia kuvia huovutuksesta sekä valmiista tuotteista. 


Nämä sydänkukkaiset, huovutetut ja kirjontapistoilla koristetut tuotteet ovat nyt myynnissä kangasniemeläisessä Sinililassa. Valmistin kaksi laukkua, muistikirjoja ja avaimenperiä. 












Tässä on jyväskyläläisen iltapäivätoimintaryhmän huovutettuja sorminukkeja koko joukko. Nuket huovutimme viinipullon korkkien päälle.






Tuotevalmistusta huovuttamalla ja paperitöitä olisi vielä tiedossa ennen tutkintotilaisuutta. Pitäkääs peukkuja!

17 tammikuuta, 2016

Frozen Anna -kakku

Tytär täytti kuusi vuotta ja halusin kokeilla tehdä marsipaanista muutakin kuin pyöreää kakun pintaa. Tein varasuunnitelmankin. Jos kokeilu ei onnistuisi, lähikaupasta saisi sitten jäätelökakun juhlapöytään. Kakkutaikurin blogista löytyi ohjeet barbiekakun kokoamiseen. Kakkupohjan valmistin aiemmin täällä blogissa julkaisemallani ohjeella. Kostuttamiseen käytin maitoa vaniljasokerilla maustettuna ja kakun väliin laitoin synttärisankarin toiveesta mansikkahilloa sekä myös kermavaahtoa. Kreemin valmistin niin ikään aiemmin täällä julkaisemallani ohjeella, mutta tomusokerin määrän puolitin ja se toimi sellaisena aivan hyvin. Marsipaanin värjäsin vihreäksi ja koristeeksi käytin lumihiutaleen muotoisia strösseleitä sekä kahdenlaisia helmiä. Tyttäret näpersivät vielä rusetteja ja ruusuja koristeiksi.





Frozen -elokuva meillä on vielä näkemättä, vaikka nukkeja löytyykin. Täytynee viettää leffailta lähiaikoina! Hyvää uutta viikkoa kaikille!



12 tammikuuta, 2016

Ennen Nuutinpäivää

Hyvä Tuomas joulun tuo, paha Nuutti pois sen vie! Huomenna on Nuutinpäivä ja joulun aika päättyy. Tässä vielä muutamia jouluisia kuvia. 

Sain vihdoin ja viimein - eikä siinä kestänytkään kuin vuoden päivät - omien lastemme hyvien unien tyynyt ommeltua. Suutarin lapsella ei ole kenkiä - käsityöntekijän lapsella ei ole unityynyjä?? Lapsemme maalasivat kankaat itse ja niiden välissä on vanulevyä. 




Kuten olen jo aikaisemminkin täällä kertonut, en ole mikään kätevä emäntä. Nyt olen kuitenkin taas pikkuisen kätevämpi, koska tein ensimmäistä kertaa elämässäni lanttu- ja porkkanalaatikot ihan omin käsin. Apuna minulla oli Kotilieden joulunaika -kirja. Ostin tarpeiksi luomulantut ja luomuporkkanat. Herkullisia tuli!





Testasin uudestaan aiemmin täällä julkaisemani tattaripipareiden ohjeen, kun erityisesti jauhon määrä mietitytti minua. Ohje toimi ihan hyvin. Ja jauhoja meni todellakin ohjeen mukaiset 7dl, että taikina oli hyvä leipoa. Leivoimme lasten kanssa tällä kertaa niin, että kaulimme taikinaa leivinpapereiden päälle ja painoimme piparit suoraan siihen. Piparit pysyivät kauniin muotoisina, kun niitä ei tarvinnut nostella pöydältä uunipellille. Koristeluun käytimme veden ja tomusokerin sekoitusta, jonka pursotimme lääkeruiskulla kiemuroiksi piparkakkujen päälle.

Tässä vielä ohjeemme uudemman kerran.


Tattaripiparit

150g voita
1dl siirappia
1 3/4dl sokeria
3tl piparkakkumaustetta
2 munaa
7dl tattarijauhoja
1 1/2tl leivinjauhetta

Voi, siirappi, sokeri ja piparkakkumauste kiehautellaan kattilassa ja annetaan jäähtyä. Jauho, leivinjauhe ja kananmunat lisätään joukkoon. Piparitaikina saa kovettua jääkaapissa seuraavaan päivään asti. Taikina kaulitaan ohueksi levyksi ja siitä painellaan sydämiä, possuja, tähtiä, joulukelloja, tonttuja, enkelikin... Paistetaan 175 asteessa 10 minuuttia. Joululaulut ja kynttilän valo antavat ihanan lisän piparkakkujen makuun...

Huomioithan jauhoja laittaessasi että niiden laaduissa on eroja, mikä vaikuttaa käytettyyn määrään. Meillä jauhoja tarvittiin n. 7dl sopivan napakkaan taikinaan, mutta lisää jauhot mieluummin varovasti tunnustellen, ettei taikina menisi liian kovaksi. Myös paistovaiheessa arviointi on kultaakin kalliimpaa... uunit paistavat eri lailla, joten kurkistele uuniin jo aiemmin etteivät piparit pala.







Lunta sataa Keski-Suomessakin! Valkeata Nuutinpäivää!