14 huhtikuuta, 2017

Pääsiäisenä

Voihan käsityöjumi! Talvi on jo kääntymässä kevääksi, eikä minulla ole kovin montaa kuvaa kätteni töistä tänne laitettavaksi :) Loppuvuodesta ohjasin kahdelle ryhmälle huovutusta. Märkähuovutimme joulukoristeita piparkakkumuoteilla. Joulukuussa ompelin tyttärelleni punaisen mekon joulukuvaelman Marian roolia varten. Kangas löytyi Eurokankaasta lastenkankaiden laarista, kaavat vanhasta Suuri Käsityö -lehdestä 5-6/2013 nimellä Linnanneidon asu. Lisäksi tarvitsin satiinivinokaitaletta ja hakasia.






Ennen joulua aloitin myös villasukkien neulomisen, kun Steinerkoulun viidettä luokkaa käyvä poikani tarvitsi tukea omien villasukkiensa neulomisessa. Pojan sukat ovat pian valmiit ja minun pitäisi ottaa reipas loppukiri omien keltaisten sukkieni kanssa. Ehkä pakkaan kerän ja puikot mukaan pääsiäisen viettoon.

Uusi innostus löytyy keittiöstämme. Ostin itselleni syntymäpäivälahjaksi mehulingon, josta haaveilin pitkään. Olen ollut tyytyväinen linkooni. Lehtikaalit, pinaatin lehdet ja monet muut kasvikset maistuvat perheen pienimmillekin, kun ne tarjoaa kauniinvärisinä mehuina. Tässä muutamia somistettuja mehuhetkiä kevään varrelta - keittiönpöydältämme kun harvemmin löytyy gerberoita tai ruusuja ;)

Lisäys: Koska teen mehut ilman valmiita ohjeita niistä kasviksista mitä kotoa löytyy, kuvissa näkyvien mehujen ohjeita ei ole tallessa. Vihreän tein pääsiäisloman alkuun, siihen muistan käyttäneeni viisi vihreää luomuomppua, neljänneksen luomulehtikaalinipusta ja pussillisen tuoretta luomupinaattia. Oranssit mehut ovat viikkojen takaa, mutta muistelen niissä olleen tuoretta ananasta, luomuporkkanoita, ehkä appelsiinejakin.






Rentouttavaa ja iloista pääsiäisen aikaa jokaiselle!


... Selasin eilen Anni Swanin Satuja ja pysähdyin lukemaan Satua kolmesta lapsesta, jotka lähtivät kevättä hakemaan. Se olikin varsin ajankohtainen satu, kun ainakin täällä Keski-Suomessa satoi suuria lumihiutaleita. Toivottavasti kevät lentäisi tänne pian lisää keväänmerkkejä tekemään!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti