Paperijakso, arkkitekniikka

Tässä on muutamia kuvia paperijakson kokeiluistani. Valkoisen gerberan terälehdet olivat ihanat kahden paperiarkin välissä. Aion käyttää gerberaihanuuksia kortteina. Kurssikaverini upea orvokkityö innoitti kokeilemaan samaa. Siinä missä kurssikaverini sai akvarellimaisen lopputuloksen, jossa värit olivat kauniisti levinneet kuivaan paperiin, minun lopputulokseni onkin sitten vain orvokin hahmo kuivien valkoisten paperien välissä. 

Liitän mukaan myös laatimani katsauksen paperinvalmistuksen historiaan. Siitäkin on monta versiota, minulla käytössä olleiden lähteiden mukaan historia on seuraavanlainen. Paperijakson valmiista töistä laitan kuvia myöhemmin.

PAPERINVALMISTUKSEN HISTORIA
MAAILMASSA JA EUROOPASSA

Kiven, savitaulujen, messingin, pronssin, kuparin ja lyijyn, puun, puiden lehtien, puunkaarnan, papyruksen ja kankaiden käyttö kirjoituspohjana edelsi paperin keksimistä. Paperi on saanut nimensä papyruksesta, joka ei kuitenkaan ole paperia vaikka onkin paperin lailla kasvikunnan tuotetta. Niilin suistossa ja joen varressa kasvoi ennen muinoin runsaasti Cyperus papyrus –nimistä hyötykasvia, josta valmistettiin kirjoitukseen käytettäviä levyjä. Paperi sen sijaan valmistetaan veteen lietetyistä kuiduista huopauttamalla ne yhteen.

Paperinkeksijäksi ilmoitetaan kiinalainen oppinut Tshai Lun, joka ilmoitti keksinnöstään keisarille vuonna 105 jKr ja kuvasi paperin valmistusprosessin kirjallisesti. Tshai Lun oli tehnyt paperia lumpuista ja vanhoista kalaverkoista. On kuitenkin myös tätä aiempia löydöksiä paperinvalmistuksesta Kiinassa.

Paperin käyttö kirjoituspohjana yleistyi 100-luvulla jKr. ja syrjäytti muut materiaalit myöhemmin. Paperin vakiinnutettua asemansa kiinalaisessa yhteiskunnassa se alkoi levitä myös Kiinan ympärysvaltioihin. Käyttöönotto tapahtui niin, että ensin paperiarkkeja ja tuotteita tuotiin ympärysvaltioihin ja kulutuksen kasvaessa paperin valmistusmenetelmät opeteltiin. Tämä prosessi kesti parisataa vuotta. Kiinan ympärillä, Indo-Kiinassa, Koreassa ja Japanissa paperia ryhdyttiin valmistamaan jo hyvin varhain. Koreaan paperinvalmistustaito siirtyi 300 – 400-luvuilla ja japanilaiset saivat ensikosketuksen paperiin 600-luvulla, kun buddhalaismunkit kuljettivat kirjoja Japaniin. Arabikulttuuriin paperi saapui todennäköisesti jo ennen 600-lukua ja tähän liittyy myytti arabien vangeiksi joutuneista kiinalaisista paperimestareista, jotka lunastivat vapautensa opettamalla vangitsijoilleen paperinvalmistuksen. Sotilas- ja kauppatiet olivat väylä paperin leviämiselle Intian kautta Samarkandiin, Bagdadiin, Damaskokseen ja edelleen Kairoon. Välimeren kautta taito tuli Eurooppaan. Paperi levisi hitaasti läntisiin maihin, mikä johtui silkkitien pituudesta ja vaikeakulkuisuudesta.

Ensimmäisen eurooppalaisen paperipajan sanotaan sijainneen al-Andalusian pääkaupungissa, Cordobassa, ja paperinvalmistuksen alkaneen siellä jo 900-luvulla samaan tapaan kuin Bagdadissa, Damaskoksessa ja Kairossa. Tämän jälkeen paperinvalmistus aloitettiin Sevillassa. Espanjassa paperinvalmistustaito oli korkealuokkaista 1200-luvulla ja arkkeja vietiin Sisiliaan, Italiaan, Ranskaan ja Englantiin. Italiassa paperinvalmistuksesta mainitaan ensimmäisen kerran vuodelta 1276. Paperia valmistettiin Fabrianossa, missä tehdään edelleen laatupaperia käsin. Täältä ovat lähtöisin myös vesileimat, joilla tarkoitetaan kuviota tai tekstiä joka näkyy valoa vasten katsottaessa.

Vanhojen eurooppalaisten paperipajojen keskeiset asiat olivat vatti, viirat, huovat sekä prässi. Vatti oli pyöreä tai soikea paperimassaa sisältävä puuallas, josta nostettiin arkkeja viiralla. Viirasta arkki irrotettiin paperihuovalla ja käytössä oli välihuopia, joiden avulla koostettiin nippu papereita. Niput prässättiin puisilla prässeillä kahteen kertaan ja sen jälkeen kuivattiin yleensä rakennusten vinttikerroksissa, jossa ilman oli suhteellisen puhdasta. Paperipajassa työskenteli useita työntekijöitä, joiden nimikkeiksi mainitaan muun muassa vattia kauhova työntekijä, vatmanni joka nosti arkit viiralla, kuutsaaja joka irrotti arkin paperihuovalle. Prässäämisvaiheessa kaikki pajan työläiset kutsuttiin kiristämään prässin ruuvia.

Skandinaviaan paperinvalmistustaito levisi 1500-luvun loppupuolella: paperimyllyjä perustettiin Tanskaan ja Ruotsiin jossa paperimyllyjä oli lopulta yli 150 kappaletta ennen paperikoneiden ja paperitehtaiden tuloa. Suomen ensimmäinen paperimylly perustettiin 1667 pienen puron varrelle Pohjan pitäjän Tomasbölen kylään Turun Piispan Johannes Gezeliuksen toimesta. Tomasbölen paperia pidettiin laadultaan huonompana verrattuna tuontipaperiin ja tätä paperia piispa Gezelius kelpuutti lähinnä saarnaohjeisiin ja hartauskirjoihin, joilla piispa opetti pappiskuntaansa. Myöhemmin Tomasbölen paperia käytettiin Gezeliuksen suurteokseen, suomenkieliseen raamattuun, joka oikaistiin Mikael Agricolan painattamasta. Tomasbölen paperia käytettiin uuteen testamenttiin. Vanhaan testamenttiin käytettiin ranskalaista paperia, koska Tomasbölen paperituotanto oli pientä. Euroopan suurista maista Norja sai viimeisenä paperinvalmistustaidon, kun Norjan ensimmäinen paperimylly perustettiin Osloon vuonna 1695.

Suomessa paperin tuotanto oli aluksi suhteellisen vähäistä ja välillä kokonaan keskeytyneenäkin. Tomasbölen paperimyllyn toiminta lakkasi ison vihan aikana ja kesti miltei 50 vuotta ennen kuin Suomessa ryhdyttiin jälleen valmistamaan paperia. Paperin kulutuksen kasvaessa käsin valmistetun paperin paperipajoja perustettiin eri puolille maata.

Koska paperinvalmistus oli Kiinassa ja Euroopassa vakiintunut taito, se luonnollisesti vaikutti painotaidon kehittymiseen. Ensimmäisen painokoneen keksi saksalainen Johannes Gutenberg 1400-luvun puolivälissä. Tämän jälkeen paperin tarve alkoi nopeasti kasvaa. 1800-luvun alkuvuosikymmenille asti kaikki tarvittu paperi valmistettiin käsin. Arkkien koko oli rajallinen, sillä eurooppalainen valmistusmenetelmä taisi vain pienten viirojen käytön ja raaka-aineesta oli pulaa. Talous- ja kulttuurielämän nousu alkoi vaikuttaa paperin kysyntään. Lumppuraaka-aineen pula alkoi käydä entistä ajankohtaisemmaksi ratkaista. Tiedemiehet koettivat joukolla löytää korvaavia materiaaleja puuvilla- ja pellavalumpuille.

Ensimmäisen paperikoneen kehitti Nicolas-Lous Robert Essonnesissa, Ranskassa vuonna 1798. Tavoitteenaan oli yksinkertaistaa paperintuotantoa ja valmistaa paperia rajoituksetta, vähäisemmin kustannuksin sekä nopeammin. Tämän koneen raaka-aineina oli vielä lumppu. Myöhemmin, vuonna 1844, saksalainen Friedrich Keller keksi, kuinka puusta valmistetaan kuitumassaa paperinvalmistuksen raaka-aineeksi. Tämä keksintö oli merkittävä länsimaisen paperinvalmistuksen kannalta. Teollisen vallankumouksen myötä tuhoutui suuri osa maaseudun pienistä paperipajoista, kun koneellinen paperinvalmistus alkoi levitä. Suomessa paperin valmistus puusta teollisesti löi läpi itsensä 1860-luvulla ja sittemmin paperiteollisuus onkin ollut tärkeää Suomen kansantaloudelle.

Historiassa paperia tarvitsivat ja käyttivät pääasiassa suurkauppiaat, hallitsijat ja hallintoviranomaiset sekä kirkon toimihenkilöt, jotka tarvitsivat paperia kirjeisiinsä ja tiedonantoihinsa. Kirjoja valmistettiin kirkon piirissä. Nykyisin paperi on arkipäivää monissa muodoissaan suurelle osalle maailman ihmisistä. Käsin valmistetun paperin teko on pysynyt muuttumattomana näihin päiviin saakka.

Lähteet

Putkonen, Väiski: Paperia! Lyhyt johdatus paperin historiaan ja valmistusmenetelmiin

Suomen paperi-insinöörien yhdistyksen käsikirja III Paperin Valmistus